2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001







17.9.2003 : Revolver-Studio, Tikkurila
Viimeinkin saatu Ep/sinkku valmiiksi. Työskentely venyi rahoitusongelmien takia, joka ei ollut meistä kiinni. Ep menee lähiaikoina masteroitavaksi ja sen kautta painoon. Tulemme lähettämään sitä musiikin ammattilaisille pitkäsoitto sopimus mielessä. Tottakai jaamme sitä muutamia kappaleita myös Faneillemme.

22.5.2003 : Revolver-Studio, Tikkurila
Päivän aikana bändi ahkeroi hienosti, sillä purkitettua saatiin kolmen biisin pohjat, sekä yksi miksausta vaille valmis kappale nimeltä "Onnen Avaimet". Alunperin oli tarkoitus äänittää ainoastaan kappale "Onnen Avaimet", mutta hyvän pohjatyön ansiosta saatiin kappale valmiiksi ennakoitua nopeammin ja päätettiin samantien äänittää myös muita biisejä. Näillä näkymin biisit saavat viimeisen silauksensa toukokuun viimeisenä viikonloppuna sekä kesäkuun toisella viikolla, jolloin äänitetään puuttuvat kitara-, laulu-, sekä kosketinraidat. Uutta materiaalia julkaistaan sivustossa kesäkuun puolen välin paikkeilla. Suuri kiitos täytyy sanoa Asko Ahoselle, joka todella osaa hommansa miksauspöydän ääressä.

20.5.2003 : Helsinki
On jälleen tullut aika saattaa uutta Noidankehän materiaalia levylle. Bändi painuu työstämään uutta sinkkua Revolver-studioon Tikkurilaan torstaina 22.5.2003. Kappale "Onnen Avaimet" julkaistaan todennäköisesti myös tälle sivustolle mp3-formaatissa lähitulevaisuudessa.

26.4.2003 : Karkkila
Kitaristimme häipyi pääkaupinki seudulta väljemmille vesille Karkkilaan, josta kuitenkin käy meitä muita edelleen "treenauttamassa" kämpällä, Konalan betoni montussa.