Historia
Antti Miettinen
Tomi Eskelinen
Pasi Pollari
Hae kiipparistiksi
Lankku Lamminmäki








Vuonna 1998 laulaja Pasi Pollari otti yhteyttä vanhaan opiskelukaveriinsa Tomi Eskeliseen Kauhajoen musiikkilinjan ajoilta ja ehdotti bändin kokoamista. Tomppa ilmoitti, että lähtee mukaan soittamaan kitaraa vain jos porukassa on hauskaa. Rumpaliksi porukkaan pyydettiin myöskin Kauhajoella opiskellut Jukka Pitkänen. Toiseen kitaraan Pasi värväsi silloisen työkaverinsa Lennart Zetterin. Basisti Pauli Berg löytyi lehti-ilmoituksen perusteella. Nimen Noidankehä bändille keksi Jukka.

Vuoden 2000 keväällä äänitimme ensimmäisen sinkkumme 303-studiolla ja joukkoon liittyi kosketinsoittaja-virtuoosi Jari Aaltonen. Singlellle tehtiin biisit; Äärirajoilla, Wanha stara ja Jäin unelmiini kii. Äänittäjänä ja miksaajana toimi Måns (Mosse) Grundstroem. Saman vuoden syksyllä bändi esiintyi MTV3:sen muusiikkiohjelma Jyrkissä keikkailun merkeissä.

Syksyllä 2000 Noidankehä osallistui Helsingissä, ravintola Premieressä, järjestettyyn bändikilpailuun. Raivasimme itsemme yli sadan bändin joukosta finaaliin asti ja voittomme kruunattiin keväällä 2001.

Kitaristi Lennart Zetter muutti toiselle paikkakunnalle vuonna 2001 ja uudeksi kitaristiksi valittiin Jukka Rajaniemi, vanha tuttu myös Kauhajoen opiskeluajoilta. Saman vuoden aikana kosketinsoittaja vaihtui Arto Huhtaseen. Hänet löydettiin pop/jazz-konseravatorion ilmoitustaulun kautta.

Järjestyksessä toista singleä tehtiin vuoden 2002 syksyllä. Bändimme miehistöluku vakiintui samana vuonna viiteen, kun kitaristimme Jukka siirsi sointinsa muihin maisemiin.

Vuoden 2003 aikana työstettiin kolmas single jo edellisen singlen ajoilta tutussa ympäristössä, Tikkurilan Revolver studiolla.

Viimeisin kokoonpanoomme liittynyt jäsen on koskensoittaja Make Tolvanen, joka soitti aikaisemmin Hyvät Pyhät-orkesterissa.

Kesällä 2006 julkaistiin neljäs single. Sinkku äänitettiin Karkkilan Käpy studiolla.

Bändin kokoonpanon vakiinnuttua, ryhdyttiin suunnittelemaan pitkään haaveena ollutta omakustanne levyä.

Noidankehän ensimmäinen pitkäsoittolevy julkaistiin 11.5.2007. Suomen Eurovision kilpailun saliäänentoisto mestarina toiminut Kimmo Ahola miksasi levyn Hartwall Areenalla kaksi viikkoa ennen kisojen alkua.

Rytmisektion johtaja vaihtui lyömäsoitintaiteilija Lankku Lamminmäkeen. Lankku vaikuttanut aiemmin mm. orkesterissa T-55.

Noidankehä koki suuren muutoksen. Matalien taajuuksien vastaava Pauli Berg päätti lähteä orkesterista samoin kuin kosketintaiteilija Make Tolvanen. Uudeksi bassomestariksi löytyi rumpalimme Lankun vanha kaveri Antti Miettinen. Etsimme bändiin uutta kiipparistia.